19.11.2013

Joulukortti kahdella kuvalla

"Two images" was the challenge theme on the vintage group of our Ning-community, and I made a Christmas card. Underneath the flower and the girl there's a piece of paper from an old book page. I covered it with gesso to make the text a bit transparent, and then I distressed it again with some ink.

"Kaksi kuvaa" oli aiheena Koukussa kortteihin -yhteisön vintageryhmässä, ja tein joulukortin. Pikkuhiljaa alan siis päästä joulukorteissakin vauhtiin, vaikka viime joulun jälkeen tuntui, että joulukorttien teko saisi seuraavina vuosina jäädä väliin.
Tuttua ja turvallista vintagea. Etualan tyttö oli alkujaan enkeli, mutta leikkasin tylysti siivet pois tällä kertaa. Taustan paperi on isosta jouluisesta skräppipaperikosta, jonka ostin Tiimarista viime vuonna. Alareunassa on suikale vanhasta lasten tietokirjasta. Annoin sille gessopesun saadakseni tekstin läpikuultavaksi ja sitten lisäilin musteella väriä. Kynttilöistä siinä kerrotaan.
Kukan kerrokset ovat Anun putiikeista. Isompaan sivelin mattalakkaa, jonka päälle ripottelin kimalletta, vaikkei sitä kuvassa erotakaan. Pienempi oli myös alkujaan valkoinen, mutta siihen on roiskittu mistejä. Kukan alla niinihöytyviä ja yläkulmassa pitsinpätkä Nauhataivaasta.

3 kommenttia:

  1. Voi jumpe kun on kaunis kortti! koristeet ovat aivan ihanat ja täydelliset juuri tähän korttiin! En voi kun huokailla! :)

    VastaaPoista

Olipa mukavaa, kun kommentoit!
I'm so happy you left a comment!