Free background from VintageMadeForYou

31.7.2010

Haastekortteja

Tässä pari blogissa julkaisematta jäänyttä korttia Koukussa kortteihin -sivuston haasteisiin:
 
Taitotaivaan haasteessa 11 käskettiin käyttää remonttitarvikkeita. Taustan tapettiboordi revittiin ruokasalin seinältä joulukuun remontissa, ja silloin laitoin palan syrjään myöhempää käyttöä varten. Alareunan revin ja laitoin alle lautakuvioista skräppipaperia. Vasempaan reunaan panin maalarinteippiä, jonka suhteen tulin myöhemmin toisiin aatoksiin, mutta ei sitä enää saanutkaan siististi irti. Sarana on paperia ja ruuvit haaraniittejä. Kyltti ja Pinotex-neito on saksittu lehdistä. Ohuenohut rautalanka kyltin yläreunassa on varmaankin ollut jossain kukka-asetelmassa. Tässä haastearvonnassa voitin muuten tekstileimasimen:)
Koukussa kortteihin haasteessa 9 piti tehdä kortti pojalle. Motivetin leimakuvan väritin akvarellikynillä, kulmassa pisaratarra ja taustana musta pahvi, jossa kynsilakatut reunat. Paperi on Cupcaken paperikosta, jonka sain aikanaan arvontavoittona Paperinauhasta. Vasemmassa reunassa käytin pöytälaatikkoon pitkäksi aikaa unohtuneita kuviosaksia. Mustavalkoinen nauha on Taitotaivaasta. Teksti on leimattu Helenan leimasimella Tampereella pidetyssä pienimuotoisessa askartelutapaamisessa, joka oli kyllä ihana kokemus! Keskustan sydämet peitin Tulip-timantilla ja reunan sydämistä tein pisaroita. Koristeeksi liimasin autotallista luvan kanssa ylläolevaa haastetta varten haettuja prikkoja; varsinkin nuo pykäreunaiset ovat kuin korttiaskarteluun tehtyjä!

Vintagemerenneito

Koukussa kortteihin -sivustolta taas tämä haaste, eli merenneito piti tehdä K-18 -ryhmään, tosin omastani tuli kyllä ikärajaton. Ihanaa, että tuli tällainen haaste, koska ajatus merenneitokortista oli muhinut jo pitkään.
Merenneidon pyrstön lähtökohtana on aikoja sitten pöytälaatikkoon odottamaan saksittu kalankuva Pirkka-lehdestä, mutta sopivan yläosan löytäminen olikin sitten aikaa vaativa tehtävä. Tämä vintageneitonen sai sitten kelvata, vaikka hänellä ihan liikaa vaatetta olikin. Rajakohtaan liimasin hopeanvärisiä mikrohelmiä, joiden alapuolella on rivi läpinäkyvästä tarramuovista lävistettyjä "suomuja", jotka tietenkään eivät kuvassa näy, kun ei niitä meinaa luonnossakaan huomata. Minä nyt vain satun tykkäämään tuosta pikkupiperryksestä. Tytön hiuksissa on pieni puolihelmi, jonka reunalla on lisää hopeisia mikrohelmiä. Stickles-kimalletta sudin pyrstöön ja vähän ihollekin, kuten myös kalaan, merihevoseen ja yläreunan aallonharjoille.
Merihevosen kuvaa en yllätyksekseni löytänytkään mistään vintagena, joten tämä on (, älä kerro kenellekään,) tulostettu tekijänoikeuksia uhmaten. Vasemman reunan kuvan taas pitäisi olla aitoa ja ilmaista vintagea. Kuvan kulmissa kastehelmitarrat. Oikeassa alakulmassa on Helin salaisista toiveista lähettämä kiekura, joita voisin laittaa vaikka joka korttiin! Merenneidon taakse laitoin palan hedelmäverkkokassia ja sitä paikallaan pitämään, ja merenneitoa verkon vaaroilta suojelemaan, läpikuultavan sinisen nauhan. Korttipohjan yläreunan aaltokuvion leikkasin Fiskarsin Shapecutterilla ja sabluunalla, ja reunoihin töpötin aavistuksen sinistä mustetta.
Alkuun tuntui, että eihän tähän korttiin tule oikein mitään omaa, mutta kyllähän tästä noiden yksityiskohtien myötä sai ihan kivan kokonaisuuden. Värimaailmasta pidän itse kovasti, koska osoitin itselleni, ettei meren kuvaamiseen tarvitakaan aina sinistä väriä.
Muutamaa päivää myöhemmin korjailin korttia vielä lisäämällä metallipaljetteja ilmakupliksi tyhjyyttään huutaneisiin kohtiin ja yläreunan liian isolta näyttäneiden kastehelmien tilalle. Paljon parempi! Ja satuin vielä voittamaan tässä haasteessa kuviopaperilehtiön ja timantteja.  

28.7.2010

Kynäpurkki

With this pencil can I'll participate in the Charisma Cardz Challenge #29 "anything but square". It was so nice making somethig for myself for a change! Of course I wanted to use my favourite colour pink and a lovely vintage photo. Thank you for looking!
Ilahdutin välillä hiukan itseänikin, eli koristelin askartelupöydällä seisovan kynäpurkkini, tietysti vaaleanpunaisella ja vintagekuvalla! Säilyketölkin päällystin ensin Sinooperin ruusukuvioisella Sinna-paperilla ja tyttären huoneen tapetilla, joiden väliin kiinnitin boordilävistimellä tehdyn hopeanvärisen boordin. Netistä tulostetun kuvan leikkasin soikeaksi, mustasin reunat ruskealla ja leikkasin Taitotaivaan kakkupaperista kehykset. Alakulmassa on kolmenkokoisia helmiä. Kukka näkyy paremmin seuraavista kuvista:
Alimmaisena kukassa on läpikuultava valkoinen kangaskukka Siskolta, sen päällä You don valkoinen paperikukka, jonka reunoihin laitoin metallinhohtoista roosaa mustetta. Seuraava kerros on vaaleanpunaisesta Tokmannin kangaskukasta, ruskea paperikukka on Askartelu Sinisiivestä tilattu, ja ruusun olen ostanut Presentosta. Nyt ei haitannut kukan paksuus, kun sitä ei tarvitse tunkea kirjekuoreen:)
Kukan alta tulevat vielä esiin Tiimarin höyhen ja Siskon helmisiimakoristeet. Höyhenessä ja kuvan taustan ruskeasävyisissä portaissa toistuu kivasti sama rytmi.

26.7.2010

Lastenrattaat

This card was inspired by the sketch of Card Positioning Systems #177, although I added quite a lot of decorations... The card goes to Allsorts Challenge Blog #62 as well, with the theme baby/child. The stamped text is saying "Cordial congratulations" in finnish. Thank you for looking!
Nämä lastenrattaat leikkasin Askartelu Sinisiiven sinisestä A5-paperista, ja myös vihertävä taustapaperi on samasta pakkauksesta. Kuomun taittelin ohuesta kasvinlehtiä sisältävästä paperista,(jonka hankintapaikkaa en muista,) eikä se kyllä paksummasta paperista onnistuisikaan. Kapea polvekenauha ja tekstileimasin ovat Taitotaivaasta. Vaununkoppa ja renkaat on kiinnitetty kohotarrapaloilla, samoin nostin ylemmäs myös osaa Reprintin kukkasista. Helminauha ja yläreunan hopeasininen paperi ovat Sinellistä, alareunan hopeapaperi Lidlistä. Kuviopaperit antavat kyllä kivasti ilmettä näille leikkaamalla totetutetuille kuville.

22.7.2010

Motivet-hääkortti

I got this sketch from Inspirational Card Sketches (75) and want to include the card also in the Papertake Weekly Challenge "Cutie Patootie". The lovely squirrel wedding stamp is from Motivet and the pink flower paper is from Creamotion's Paperblock "Celebration". Thank you for looking!
Vähän erilainen hääkortti tällä kertaa Motivetin leimalla. Kuva on väritetty akvarellikynillä ja geelikynillä, morsiamen kengissä ja rusetissa on kimalletta, kuten myös valkoisen korttipohjan reunoissa. Paperit ovat Askartelu Sinisiivestä, punainen A5-paperilajitelmasta ja pinkki Creamotionin lehtiöstä. Kukkapaperin punaisten ja Reprintin valkoisen kukan keskelle laitoin samasta paikasta tilatut lasipisarat. Pikkuinen kuviolävistäjäperhonen on saatu Heliltä. Pitsi ja timanttisydämet ovat Folian hääskräppipaperikosta, nauha pitsin keskellä on paidanripustusnauha. Kulmissa haaraniitit.

18.7.2010

Lintu oksalla ja lennossa

Taitotaivaan 10. haaste Koukussa kortteihin -sivustolla kuuluu näin:
Käytä ainoastaan paperista/kartongista leikkaamiasi osia.
Leikkureiden käyttö on sallittua, mutta mitään valmiita kuvia, leimasimia, tekstejä tai koristeita ei saa käyttää!
Ja sehän minulle passaa! Jatkoin hyväksi havaitulla lintukorttilinjalla ja tällä kertaa en käyttänyt edes kuviopapereita.
Lintu on leikattu Luontoliiton paperikosta, valkoisesta kopiopaperista ja mustasta kartongista. Puikolla piirtelin höyhenkuvioita. Silmiksi laitoin ääriviivatarrat, toivottavasti tämä sallitaan. Puun leikkasin banaanipaperista ja se jatkuu kortin takapuolella. Kukat ja perhoset on leikattu leikkureilla. Perhoset on lähettänyt Heli. Sisäpuoli näyttääkin tutulta blogini vanhoja tekstejä lukeneille:
Taas erinäköinen versio lentävästä linnusta, jonka mallin olen alunperin katsonut Theresa Bindrothin työstä Clive Stevensin kirjassa Paperitaidekoulu. Tarvikkeet samat kuin kannessa, paitsi perhosleikkuri on tällä kertaa omani. Nokka on leikattu suoraan korttipohjaan ja se sulkeutuu korttia avattaessa. Suun sisälle laitoin mustaa paperia, ja punaisen kielen leikkasin paperista. Lähikuvasta toivottavsti erottaa paremmin nuo painellut höyhenkuviot:

16.7.2010

Keijukortti

Papertake Weekly Challenge has the theme "in the garden" and Wild Orchid Challenge wants us to "say it with flowers", so I used this Flower Fairies' 3D to make a suitable card for both. I really don't have that many flowers to choose from yet, so the color of these is not quite right compared with the flowers in the 3D, but I hope I'm the only one annoyed by that fact. Thank you for looking!
Tein tilauksen Askartelu Sinisiivestä, kun tilaukset saa juuri nyt ilman postikuluja, ja paketti tuli todella nopeasti. Tämä ihana taustapaperi oli yhdessä noista A5 kuviopaperilajitelmista, ja litteät valkoiset kukatkin tilasin samasta paikasta. 3D-kuva on Flower Fairiesin valmiiksistanssattuja. Oikeanpuolimmainen kukka on koottu Reprintin kukista ja sirkkarenkaasta, vasemmanpuolimmaisissa on valkoisten alla silkkikukka ja päällä kuvioleikkurilla lävistetty kukka ja helmi. Pienet kukat ovat Folian askartelupaketista ja huopaisia. Pitsin olen saanut Outilta ja se alkaa olla surukseni loppu.Vasemmassa reunassa käytin Fiskarsin lävistäjää. Korttipohja on vadelmanpunainen. 

14.7.2010

Vintagea 3D:nä

Koukussa kortteihin vintagehaasteessa piti käyttää 3D-kuvaa, joten kaivoin esiin kauan sitten Sinellistä ostamani valmiiksi stanssatun arkin ja tein tytön kuvasta sinisen peruskortin.
Kuvan takana kupinaluspaperi, tausta vanhaa tapettia. Vaaleansininen silkkinauha on läpikuultava, joten teippasin sen alle samanlevyisen valkoisen paperisuikaleen. Iso kukka on taas Siskolta, ruusut ja nuppu Presentosta, varsista muotoilin taas kiekuroita. Helmi ja ääriviivatarrateksti kulmissa. 
En oikein ole korttien teossa teksti-ihmisiä - olisihan tähänkin voinut laittaa tekstiksi vaikka "kiitos" tai "tervehdys", mutta jotenkin koen sen rajoittavan kortin käyttömahdollisuuksia, vaikka kyllähän tämäkin nyt rajoittaa sen pelkäksi onnittelukortiksi. No, voihan tuon vielä vaihtaa tai jättää kokonaan pois, tässä tilanteessa tuo ääriviivatarrojen helppo irrotettavuus on etu eikä haitta.

Pin up -tyttönen kortissa

Ihastuin noihin vanhoihin pin up kuviin, kun selailin niitä Koukussa kortteihin- sivuston K18 Aikuiseen makuun -haasteen innoittamana. Onnistuin ilokseni huijaamaan raitoja tekevää tulostintamme siten, että raidat eivät yltäneet pilaamaan kuvaa, joten pystyin kortinkin tekemään.
Tytön bikineissä on valkoista, punaista ja turkoosia, joten koetin siedättää itseäni tuolle turkoosille värille ja tein Tiimarin nukkakuvioidusta turkoosista paperista Fiskarsin kulmalävistäjän avulla kehykset. Siihen kortinteko sitten pysähtyikin pitkäksi aikaa, koska koen tuon värin niin hankalaksi, etten huolinut sen rinnalle oikein mitään muuta väriä. Niinpä jätin taustan luonnonvalkoiseksi; tosin tässä korttipohjassa on mukana kimalletta, ettei ihan yksiväriseksi jäänyt. Tehostevärinä käytin sitten punaista sydäntimanteissa, silkkinauhassa, kukan paperinarulehdissä ja Outin leimaaman kiekurakuvion kärkiin liimaamissani metallipaljeteissa. Valkoisen kukan ja helmihuiskaleet lähetti Sisko.

10.7.2010

Helmipöllö Taitotaivaalle

Koukussa kortteihin -haasteita taas, tämän tein Taitotaivaan haasteeseen 9, jossa oli aiheena pöllö.
Koska en omista pöllöleimasinta tai -paperia, palasin pitkästä aikaa perinteisen leikkaa-ja-liimaa-tekniikan pariin, ja kylläpä se olikin hauskaa! Noista silmistä se ajatus sitten lähti, niitä tuli pikkupussillinen muistaakseni Askartelukerhon tutustumispaketissa, enkä ollut kertaakaan niitä tähän mennessä käyttänyt. Silmänympärykset, "korvat" ja palat siivissä ovat tarroja Siskolta, vartalo tapettia, siivet kirjepaperia, nokka ja jalat  mainospostista leikatut. Rintaan teippasin Askartelukerhon pikkuhelmiä vaaleanpunaisesta kuitupaperista kuviosaksilla leikatun soikion päälle. Siivissä ja "korvissa" on haituvia lilasta höyhenestä; ne ja puikolla siipiin painettu sulkakuvio näkynevät paremmin lähikuvasta alla. Sen verran jouduin kynääkin käyttämään, että rajasin pöllön valkoisella, koska se meinasi maastoutua taustaansa liian hyvin.
Puun leikkasin Lidlin röpelöpaperista, taustapaperit ovat Taitotaivaasta, kangaskukat Outilta ja niiden keskustat Siskon tarroista, pisaratarrat ovat jostain Tiimarin pakkauksesta. Tässä vielä lähikuva helmipöllöstä:
 

ATC oman maun mukaan

Koukussa kortteihin haasteessa pyydettiin tekemään sellainen kortti, josta itse pitää, joten tiivistin suosikkini ATC-kokoon. Näköjään nyt on joku ATC-putki päällä, kun näitä syntyi jo kolmas peräkkäin; kaiken kaikkiaan tämä on vasta 11. ATC-korttini.
Tässähän näitä suosikkejani: vaaleanpunainen väri (kiitos paperista Sisko!), vintage lapsikuva, pitsi (kiitos Outi V-M!), kiekurat (kiitos Heli!), kukkaset (kiitos Outi K!), helmet, ja kulmaleimassakin käytin suosikkimustettani Encore! Ultimate Metallic Satin Rosea. Omissa korteissani tykkään melko pelkistetystä sommittelusta, vaikka (tai minkä vuoksi) ihailen aina muiden runsaita kortteja. Tuosta kuvasta tuli mieleen oman siskoni lapsuus, hän kun on minua 15 vuotta nuorempi. Itse asiassa meistä on otettu ihan samanlainen kuva hänen ollessaan reilun vuoden ikäinen, mutta skannerin puutteessa en sitä tähän pysty laittamaan. Kortin nimeksi annoin "Siskokulta" ja taidan pitää sen ainakin toistaiseksi itselläni.

8.7.2010

Punainen ATC

Tein sitten toisenkin ATC:n heti perään. Tämä on Koukussa kortteihin -sivuston vintage-haasteeseen, jossa aiheena oli punainen.
Nainen on muistaakseni kirjasta Altered art circus, mainos puolestaan vanhasta oppikirjasta. Taustaa on leimattu punaisella leimasintyynyllä, valkoisella kukkaleimasimella ja valkoisella kohopulverilla, reunoille revin tummanpunaista banaanipaperia. Alakulmassa on Tiimarin kultaista verkkoa ja sydänhaaraniitit ja iso haaraniitti Taitotaivaasta. Yläkulman jyrsin reijittimellä. Kortin nimi on "Aina" ja se löysi tiensä Siskolle.

6.7.2010

Kesäkissat-ATC

Koukussa kortteihin -sivustolla koukussa kollaaseihin -haasteessa annettiin aiheeksi "kesäkissat". Kokosin pitkästä aikaa ATC:n, jolle annoin nimeksi "Salaperäinen kissanainen". Kissoja siinä kyllä on, mutta tuon kesän näkyvyys jäi ehkä vähemmälle. Pitkään olin jo suunnitellut tämän nimeltä mainitsemattoman taideteoksen muokkaamista.
Kuva on vanhasta koulukirjasta, kissa on kiiltokuva, naamio lehdestä leikattu, perhosskräppikartonki on Sinellistä, merkiltään Graphic 45. Olkapäälle ujutin mustaa hedelmäverkkoa ja rintaneulaksi laitoin muovisen kukan haaraniittikeskustalla. Naamiossa on vähän kimalletta. Oikea yläkulma kaipasi jotain, joten töpötin siihen leimasinmusteella ääriviivatarran reunusten läpi kulmakuvion, johon lisäsin kullanvärisen timantin.

3.7.2010

Hääkortti vintagea taas

With this vintage wedding card I'll take part in the very first Ellephantastic Challenge (Up to you).
Tykkään kovasti tehdä näitä vintagehääkortteja (, näköjään aina samalla kaavalla), mutta pian minulta loppuvat nämä valmiit netistä tulostetut kuvat, kun tulostimemme on alkanut tehdä harmittavia raitoja. Tämän pariskunnan kuvan reunat on pyöristetty ja värjätty kimallekynsilakalla. Korttipohja on kaksipuolista Papermanian haaleanvihreää skräppikartonkia, joka ilokseni oli riittävän paksu yksinään, joten beigen sisäpuolen koristuksineen pystyi jättämään näkyviin. Helmitarraketju on Sinellistä, valkoiset You Don kukat Presentosta, ruusu Villakeijusta ja lehdet Annelta. Nyt vasta tajusin, että ruusujen varrethan voi taivuttaa koristekiekuroiksi; aina ennen olen joko leikannut ne roskikseen tai piilottanut taustalle! Kukissa ja lehdissä on Stickles-kimalletta. Alareunan pitsi on lakanasta purettu ja paperipitsi Fiskarsin boordilävistäjällä helmiäispaperista leikattu.