30.1.2010

Suunnitelma vuodelle 2010

Nyt, kun vanhat kortit on saatu kuvattua ja siirrettyä tänne, ajattelin ottaa tavoitteekseni tehdä tänä vuonna yhden kortin viikossa. Siinä saisin otettua itselleni sitä omaa aikaa rakasta harrastusta varten, ja tapahtuisipa täällä blogissakin vähän säännöllisemmin jotain! Neljä korttia olen tälle vuodelle jo tehnyt, joten viikonlopun aikana "joudun" väsäämään vielä yhden pysyäkseni tavoitteessa. Kuvattua olen saanut uusista korteista kaksi:
Viisivuotispäiväkortti Ninnin ystävälle on tehty lilanväriselle neliöpohjalle. Keskipisteenä hymyilee Tiimarin 3D-nalle, jonka kädessä oleva kirjekuori on suljettu läpinäkyvällä numeroääriviivatarralla. Tummanlila paperi taustalla on leikattu reunasta Fiskarsin boordilävistäjällä ja himmeästi leimattu Sinellistä hankitulla kulmaornamenttileimasimella. Sydämet ja teksti ovat ääriviivatarroja ja oikean reunan boordi Tiimarin tyttövauvaskräppäyssetistä.
Toinenkin kortti on 3D:tä, tällä kertaa LeSuhin lehtiöstä tyttövauvalle. Taustalla Tiimarin nukkakuvioista paperia, johon leikkasin keskuskuvan ympärille aukon, josta korttipohjan vaaleanpunainen väri näkyy. Kulmissa, tekstinä ja kuviopaperia reunustamassa ääriviivatarroja. Valkoinen reuna on kiiltäväpintaista tarraa aarrelaatikostani, jolla liitin yhteen kaksi A6-kokoista korttipohjaa saadakseni avattavan kortin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olipa mukavaa, kun kommentoit!
I'm so happy you left a comment!